Pohjois-Perun tutkimusmatka

Viime viikot on tullut vaihdettua maisemaa tiuhaan. Tänään palasin Limaan. Tosi hienoja paikkoja, kivoja kohtaamisia ihmisten kanssa ja väliin vähän jännittäviä tilanteitakin on mahtunut mukaan.

Trujillossa Huanchaco-rannalla tunnusomaisen kalastajapurren vieressä

Moyobambasta matka jatkui siis rannikolle Trujilloon. Matka sinne sisälsi pienen viivästymisen kun sateiden vuoksi maanvyörymä blokkasi tien muutamaksi tunniksi. Se olikin vasta esimakua tulevasta. Trujillossa meidän oli tarkoitus viettää vain yksi yö, mutta emme saaneetkaan seuraavalle päivälle vielä bussilippuja seuraavaan kaupunkiin, joten jäätiin vielä toiseksi yöksi. Trujillossa majoituttiin sohvasurffaten Perulaisen perheen luona. Perheen poika toimii kaupungin turistioppaana, joten häneltä saatiin vinkkejä mitä tehdä ja käytiin katsastamassa vähän yöelämää sekä mm. pelailemassa rantalentistä vielä toisena iltana. Muuten ihan kiva visiitti Trujillossa, paitsi että paikallisbussimatkalla rinkkojen kanssa linja-autoterminaaliin taskuvaras yllätti ja vei sievoisen summan mun käsilaukusta. Omaa tyhmyyttä kun en osannut olla riittävän varuillaan nyt kun neljän kuukauden maassa oleilun jälkeen ei ollut mitään tapahtunut, kirpaisi se kyllä.

Pallo lensi kuin lensikin verkon toiselle puolelle

Mamein kuoresta on moneksi

Trujillosta reitti jatkui vuoristoon Cajamarcaan. Siirtyminen sujui kivasti, matkaseurana oli iloinen perulainen lakimies. Perulaisten hedelmien kirjossa riittää aina ihmeteltävää ja juteltavaa. Kuljettiin mm. mangoistaan kuulun alueen läpi ja mamei-niminen hedelmä oli kausituotteena pysähdyspaikalla, joten sitä syötiin matkaeväänä, herkullista. Cajamarca oli tosi kiva vuoristokaupunki noin 2700 metriä merenpinnan yläpuolella. Siellä oli paljon kauniita vanhoja rakennuksia, joita ei esimerkiksi Huarazissa juurikaan näkynyt, koska maanjäristys oli ne suurimmaksi osaksi tuhonnut 70-luvulla. Majoittauduttiin matkakaverin Evan tutun tuttujen italialaispoikien luona, he ovat vuoden työharjoittelussa Cajamarcassa. Heiltä saatiin hyviä vinkkejä mitä tehdä ja mainiot illallistarjoilut myös. Parhaiten Cajamarcan kohteista mieleen jäi aguas termales eli luonnollinen lämmin "kylpy". Jostain maan uumenista pulppuaa lämmintä vettä ja se muodosti kauniin vesiputouksen ja sen alle altaan jossa pystyi uiskentelemaan. Ihan taivaallinen paikka, jossa oli kiva pulikoida ja rentoutua.

Cajamarcan torin tunnelmaa

Paratiisi

Kuélapin rakennuksia

Cajamarcasta jatkettiin matkaa todella kapeaa vuoristotietä pitkin noin 15 tunnin verran toiseen, joskin Amazonin viidakossa sijaitsevaan, vuoristokohteeseen Chachapoyasiin. Tie oli tosiaan hyvin kapea ja mutkitteli ylös ja alas vuorenrinteitä käyden korkeimmillaan 3600 metrissä. Hurjalta tuntui välillä, mutta maisemat olivat kyllä uskomattomia. Chachapoyas oli tosi kiva pieni kylä. Majoittauduttiin hauskassa reppureissaajien suosimassa hostellissa, jonka omistaja oli tosi mukava ja avulias ja tunnelma rento. Tehtiin Chachapoyasissa kaksi retkeä. Toinen suuntautui Pohjois-Perun Machu Picchuksi tituleerattuun Kuélapin rauniokaupunkiin noin 3000 metrin korkeuteen. Ällistyttävän kaunis paikka vuoren huipulla, josta joka suuntaan avautui näkymät ympäröiviin laaksoihin ja vuorille. Kuélapia asuttivat chachapoyat, sumuisten vuorten sotilaskansa, jo kauan ennen inkojen saapumista. Toinen Chachapoyasin päiväretken kohde oli joidenkin lähteiden mukaan maailman kolmanneksi korkein Goctan vesiputous, jossa vesi tippuu vapaasti noin 770 metrin verran. Vaellus vesiputoukselle oli reilun parin tunnin mittainen, kohtalaisen mutainen taival. Retkellä mukana ollut opas kertoi perulaisesta sanonnasta, jonka mukaan vesiputoukselle meneminen ilman, että käy uimassa on sama kuin menisi ravintolaan ja jättäisi syömättä. Joten uimaan siis! Se ei ollut ihan samanlainen pehmeä trooppinen kylpy kuin Cajamarcassa aikaisemmin vaan aika extreme-kokemus itse asiassa. Kylpy putouksen juurella oli karu ja kivenlohkareinen ja todella myrskyisä. Välillä tuntui kuin rakeita olisi ammuttu päin, tippuvan veden voima oli todella voimakas, ja välillä paine sai haukkomaan henkeä. Mutta olo kylvyn jälkeen oli euforinen! Upea kokemus. Retkellä oli mukavia ihmisiä, joten vaellukset edestakaisin meni myös rattoisasti. Chachapoyasissa olisi enemmänkin kiinnostavia vierailukohteita, joten jäi nähtävää toisellekin kertaa.

Kylvyn jälkeen hymy herkässä

Goctan vesiputous

Postailen toisella kertaa reissun jatko-osan. 

Vuoristossa, rannikolla, viidakossa - sekä radioaalloilla

Jos sattui olemaan Jepelacion paikallisradio Moderna radio eilen jotenkin ihmeen kaupalla päällä, niin saatoit kuulla kommenttini Wayra Punku -nimisestä paikalliskulttuurin edistämisprojektista. Täydellisenä yllätyksenä tuli haastatteluun osallistuminen kyllä minullekin. Eilen aamulla saavuin Moyobamban kaupunkiin, samalla ensi visiitille Amazonin sademetsiin. Perun Amazonia on koko maailman monimuotoisimpia alueita. Perussa on esimerkiksi kaikista maailman maista suurin määrä eri lintulajeja. Moyobamban lempinimi taas on The City of Orchids eli täältä pitäisi löytyä eri orkidealajeja roppakaupalla, jopa 3500 eri lajia alueella alkuperäisenä. Moyobamba kiinnosti kohteena ensisijaisesti sen vuoksi, että halusin tulla tänne tutustumaan organisaatioon, jota minulle myös ehdotettiin yhdeksi mahdolliseksi harjoittelupaikaksi täällä Perussa. Organisaatio tekee monenlaista työtä ja tuo projekti, josta radiohaastattelu tehtiin, on yksi niistä. Tulevina päivinä opin varmaankin enemmän toiminnasta.

Moderna radio

Bussimatkaevääksi keitettyjä kananmunia katumyyjältä

Viime vuorokausina on tullut kulutettua bussin penkkiä oikein huolella. Torstai-iltana lähdin matkaan Huarazista ja perjantaiaamuna saavuin rannikolle Trujillon kaupunkiin. Päätin lähteä vielä saman päivänä muutaman kaupungilla vietetyn tunnin jälkeen jatkamaan matkaa tänne viidakkoon, matka kesti noin 16 tuntia. Bussilla matkustaminen on täällä hyvin toimivaa ja mukavaakin, kun penkit saa lähes makuuasentoon. Ainoastaan ihan liian kovalla, ilman äänenvoimakkuuden säätömahdollisuutta, esitettävät elokuvat matkan aikana välillä häiritsevät.

Trujillon plaza - tänne palaan vajaan viikon päästä

Täällä päätetään Trujillon asioista

Suurin osa viimeisistä parista viikosta tuli vietettyä Huarazissa. Ja siellä reissu alkoi sisäisellä matkalla. Osallistuin reilun viikon pituiselle retriitille, joka oli aikalailla kokonaista puhdistautumista sekä sisäisen maailman kohtaamista ja prosessointia. Puhdasta ilmaa, hyvää pitkälti paikan päällä kasvatettua ruokaa sekä luonnon lääkkeitä. Lopputuloksena ainakin keveyttä olotilaan ja luottamusta elämään. Majapaikka oli noin 3700 metrin korkeudessa ja saapuessa sen kyllä tunsi. Hengästytti ja päätä särki. Mutta paikka oli myös hengästyttävän kaunis. Ympärillä kohosi vuorenhuippuja ja vuoristopuro virtasi pihan poikki. Yhden vuorenhuipun yritin myös saavuttaa, mutta tällä kertaa ei puhti riittänyt. Huarazissa oli sadekausi päättymässä ja kevät koittamassa, joten aurinko helli lähes koko ajan. Huaraz ei ole kovin suuri kaupunki, noin 200 000 asukasta, mutta laskeutuminen kaupunkiin vuorille vetäytymisen jälkeen oli aikamoinen ärsykkeiden yliannostus. Huarazissa olisi tarjolla vaikka kuinka paljon kiinnostavia retkiä ja vaelluksia, mutta vietin pari päivää rauhassa jatkosuunnitelmia hahmotellen ja yhteyksiä pidellen. Jäi tekemistä toisellekin kertaa.

Nyt kun on tullut jo vähän kierreltyä näitä Perun eri kolkkia tuntuu, että alkaa mennä vuodenajoista ihan sekaisin kun ne vaihtelevat niin paljon tämän maan ja kohtalalaisen pienenkin alueen sisällä. Rannikolla on alkamassa talvi eli sateisempi ja harmaampi kausi kun vuoristossa ja viidakossa sadekausi on päättymässä ja kesä alkamassa. Täällä Moyobambassa viettelen nyt muutaman päivän ja sitten tuleekin reissukaveri Limasta Trujilloon ja jatketaan matkaa pohjoiseen kohti Ecuadoria yhdessä.

Tänne kelpasi vetäytyä

Tuonne oikealla olevalle kumpareelle yritin kiivetä, noin 5000 metriin, mutta puolitiehen jäi

Hoplaa!

Niin jäi hiukan haikein mielin Lima taakse. Tänä aamuna heräsin uusista maisemista. Raikasta ilmaa, viileetä ja kosteeta, mutta aurinko alkoi pilkistää pilvien ja vuorenhuippujen takaa. Yö bussissa mutkaisilla teillä hatarasti torkahdellen. Nyt olen paikassa nimeltään Huaraz. Vetäydyn nyt ihan oikeasti vuorille meditoimaan reiluksi viikoksi. No eiköhän siellä muutakin tule tehtyä kuin vain meditoitua, mutta paikallaanolo ja rauhoittuminen tässä välissä tehnee hyvää. Ja etenkin se, että tarkoitus on viettää tulevat päivät täysin ilman puhelimia ja tietokoneita.

Jotain päättyy, jotain alkaa

Ja niin tuli päätökseen työharjoittelu Shamassa. Viimeiset viikot olikin melkoisen työntäyteisiä vielä. Järjestelin asioita ympäristökasvatusprojektin parissa, viimeistelin alustavaa suunnitelmaa tai ainakin ehdotuksia koko vuoden aktiviteeteista, viestittelin suomalaisen koulun kanssa kun vaihdettiin kuvia ja tietoa toiminnoistamme, jotta projektiin saatiin kansainvälistä näkökulmaa, lähettelin tiedusteluja rahoitukseen liittyen ja koitin kovasti miettiä mitä sen asian suhteen vielä voisi tehdä, saa nähdä jatkanko sitä hommaa vielä töiden päättymisen jälkeenkin. Koulun oppilaille annettiin myös tehtävä lauantaina 29.3. olleen Earth Hour:n liittyen, heidän tuli ottaa kuvia energiansäästötoimenpiteistä kotonaan ja kirjoitella ideoita miten säästää sähköä ja vettä. Hienoja dokumentaatioita saatiin siis iso läjä ja eri luokka-asteilta valittiin parhaita töitä palkittaviksi. Viimeisenä päivänä pidin vielä koko koululle lyhyen tuokion projektiin liittyen ja sain pienen läksiäislahjan ja paljon lämpimiä haleja. Hyvät, vaikkakin vähän sekavat fiilikset oli lähdön jälkeen. Menen Shamaan kyllä vielä käymään tällä viikolla ja varmasti uudestaan vielä ennen Suomeen paluuta kesäkuussa. Paljon opin siellä, täytyy kirjoitella mietteitä koko kokemuksesta vielä lisää.

Viime lauantaina istuttiin iltaa ystävien ja tuttavien kanssa työharjoittelun päättymisen ja reissuunlähdön kunniaksi. Vielä tämän viikon vietän Limassa, mutta sitten ainakin joksikin aikaa karistan Liman pölyt ja saasteet olkapäiltä, nappaan rinkan selkään ja lähden katsastamaan Perun muuta antia. Vielä en tosin tiedä minne, mutta eiköhän se reissufiilis ala tästä kohota kun muutaman päivän päästä hyppää bussiin ja pääsee sukeltamaan ihan toisennäköisiin maisemiin.

Vesipäivää ja ekokyläilyä

Día Mundial del Agua

Onkin jo tovi vierähtänyt viime päivityksestä. Ei ole tällä hetkellä nettiä asunnossa, joten se on vähentänyt verkossa vietettyä aikaa. Töissä on ehditty aloittamaan ympäristöprojektia oppilaiden kanssa. Pidin esitelmää ihan yleisesti kestävästä kehityksestä ja järjestettiin aktiviteettia viime lauantaisen maailman vesipäivän yhteyteen. Oppilaat toivat kouluun mukanaan pullolliset kierrätettyä vettä, eli esim. riisin tai vihannesten pesuun käytettyä vettä, ja sillä lähdettiin joukolla kastelemaan kadunvarsien kasveja. Hauskaa, konkreettista toimintaa, jonka myötä veden tärkeyttä ja hyödyntämistä saatiin havainnollistettua. Tällä viikolla oli toinen opetustuokio ja toimintaa lauantaisen Earth Hour kampanjan kunniaksi.

Viime viikonloppuna tein visiitin Liman lähellä sijaitsevaan ekokylään. Oli kiva päästä rauhalliseen, vehreään ympäristöön meren äärelle pariksi päiväksi. Paikka oli kuin keidas muuten kuivassa ympäristössä. Tunnelma oli leppoisa. Ohjelmaan kuului mm. meditaatiota, aromaterapiaa, joogaa, vesipäivän juhlintaa ja hyvää ruokaa. Kylää pyöritti pääosin perulaiset, mutta siellä oli jonkun verran vapaaehtoisia ulkomaalaisia tekemässä töitä. Joskus olisin ehkä juurikin tuonkaltaisesta paikasta haaveillut asuinpaikkana, mutta tällä hetkellä tuntuu että kaupungissa asuminen viehättää kuitenkin enemmän. Mielenkiintoista oli käydä visiitillä.

Viikon verran enää töitä jäljellä ja sitten olisi tarkoitus lähteä tutustumaan Perun muihinkin kolkkiin, ehkä naapurimaiden puolelle pistäytymään myös. Tuntuu, että elämä on kivasti asettunut jo Limaan ja kyllä sitä vähän pidempäänkin olisi voinut vielä paikallaan olla. Kaikin puolin tosi intensiivinen kokemus täällä oleminen on, vähän kuin elämä-tiivistettä, kokemuksesta riittänee ammennettavaa rutkasti vielä Suomeen paluun jälkeenkin. Mutta nyt ollaan vasta suunnilleen puolessa välissä. Suomeen paluu tuntuu vielä kaukaiselta.

Ekokylän asumuksia

Ja puutarhaa. Osa rakennuksista oli tuollaisia tötteröitä.

Sumuisia vuoria

Jep, aikamoista hulinaa on Shamalla nyt koulujen alettua. Koululaisia on 3-vuotiaasta alkaen meidän yläasteikäisiin saakka. Suurin osa on jo aloittanut koulupäivän kun saavun kahdeksaksi ja suurin osa myös jatkaa vielä sen jälkeen kun neljältä lähden. Ohjelmaa on tosiaan aamusta alkuiltaan saakka ilmeisesti koska on parempi että lapsille ja nuorille on jotain ohjattua toimintaa, ettei vanhempien tarvitse huolehtia mitä he iltapäivisin tekevät. Koulun alettua olen ollut availemassa ovea ja tervehtimässä saapuvia oppilaita. Ja nyt on ollut aikaa työstää ympäristöprojektiakin, tosin jonkun verran tarvitsen siihen myös Shaman henkilökunnan apua ja siihen ei ole oikein nyt ensimmäisinä viikkoina liiennyt heiltä aikaa. Kiirettä pitää mm. siksi kun muutama opettaja lopetti työnsä heti alkumetreillä ja uusia ei ole vielä saatu palkattua. Täällä tapahtuu muutoksia alinomaa henkilökunnan kanssa, ihmisiä lähtee ja uusia tulee, välillä vain päiväksi ja välillä onneksi pidemmäksikin aikaa.

Viime viikonloppuna lähdin ensimmäistä kertaa Liman ulkopuolelle vuoristoon vaeltamaan. Vuoristossa on vielä sadekausi menossa ja kosteasta säästä päästiin nauttimaan vaelluksellakin. Harmi, koska paikka oli upea ja maisemat olisi varmasti olleet vaikuttavia, mutta sumun takia välillä ei montaa metriä eteensä nähnyt. Vaellus suuntautui Palacalan vesiputoukselle. Kiipeäminen sinne kesti noin 3,5 ja alastulo 2,5 tuntia. Kivaa oli viettää aikaa luonnossa, pariin kuukauteen ei kunnolla luontoon olekaan päässyt. Sumuisesta säästä huolimatta mieli taas ehkä vähän selkiytyi retken aikana, fyysisellä rasituksella ja luonnolla tuppaa usein olemaan sellaisia vaikutuksia.

Sumuiset putoukset

Ihan just takaisin alhaalla

Hassut aasit

Väsymystä ja muutama merileijona

Viime aikoina on tullut otettua aika rauhallisesti. Ollut väsymystä ja tarve olla itsekseen. Sulatella kaikkea tähän asti tapahtunutta. Töissäkin on ollut nyt aika yksipuolista niiden kirjojen korjaamisen kanssa. Tänään tuli se homma valmiiksi, joten toivottavasti nyt ehdin taas keskittymään enemmän ympäristökasvatusprojektiin. Ikinä ei kyllä tiedä mitä työpäivä tuo tullessaan. Hommat saattaa muuttua jos onkin jotain kiireellistä tehtävää, usein se tarkoittaa tavaroiden siirtelyä paikasta toiseen tai ihan vaan siivousta. Tällä alueella on niin kuivaa, että hiekkapölyä kertyy kaikkialle jo päivässä pieni kerros, joten puhtaanapitämistä riittää. Koulut alkavat keskiviikkona ja tänään jo oli paljon uutta väkeä hommissa Shamalla. Saa nähdä millainen hulina on kun reilu 200 oppilasta kirmaa takaisin kesälaitumilta koulun penkille. 

Viikonloppuna kävin katsomassa Limaa mereltä käsin, ja samalla Liman edustalla olevia saaria. Jotkut saarista oli vielä aika hiljattain osa mannerta, mutta noin 400 vuotta sitten maanjäristyksen yhteydessä irtautui muutaman kilometrin päähän saariksi. Saarilla ei ole vakituista asutusta, mutta yhdellä on mm. joku presidentin residenssi ja toisella on ollut aikaisemmin vankila. Saarilla asuu valtavat määrät lintuja ja parilla pienehköllä saarella muutaman tuhannen merileijonan yhdyskunta. Se oli kyllä aikamoinen näky, saaret oli suurelta osin merileijonien peitossa ja ne kiipesivät jyrkkääkin kallioseinämää kohtalaisen ketterästi ylöspäin ja leikkivät tietysti meressä vallattomasti. Kuulemma saarilla on pieni määrä pingviinejäkin, niitä ei harmi vaan tullut bongattua.

Islas Palominas ja merijellonat